Joulu, Uusivuosi & tietoa Hawaiin matkasta

Viime kirjoituksesta onkin jo vähän aikaa, en vaan oo jaksanut/muistanut/kerennyt kirjoittamaan oikeen joulun jälkeen ennenkuin nytten. Enemmän kyllä kiikahtaa tonne jaksamisen ja muistamisen puolelle kuin ajan puutteen vuoksi mutta voivoi, joskus käy näinkin. Mutta niin, ensimmäinen Amerikkalainen...

Joulu oli kyllä aika pettymys. Ei menny ihan niinkuin elokuvissa. Jouluaattona ei tehty yhtään mitään, ja mun perhehän kun on aika tylsä ja mitään tekemätön, niin kotona vaan omassa huoneessa tuli pari leffaa katsottua. Joulupäivänä sit aamupala perheen kanssa yhdessä, lahjojen avaaminen ja sit kaikki vaan katos omille teilleen. Lounas/päivällis juttu yhdessä perheen kanssa kello 15:30 ja sitten taas kaikki katos omille teilleen ja Jani jäi yksin kotiin, kattomaan elokuvia. (yllätys yllätys).




Uudenvuoden aatto meinas olla aika tylsä, kaverit ei joko vastannut tai sit ne oli out-of-town eikä siis pystynyt hengaamaan kanssani. Siinä sit koko päivän koitin jotain tekemistä löytää mutta eipä onnistunut, niinkuin kaveritkin aina sanoo; "There's nothing to do in Dickinson" joka on kyllä välillä aika liiankin totta! Noh sit illalla soitin Bradylle (en muistanut aiemmin) ja sen kaa sit hengasin sen illan, ensin sen luo pelaa vähän xboxii ja sit kuokkavieraaks jonkun häihin yhteen hotelliin. Oli aika isot häätkin vielä! Vähintään 250 vierasta sillä hetkellä kun sinne mentiin, varmaan enemmänkin. Siellä oli sit joitain kavereita mun High Schoolista ja DJ:n pöydän takana tuli hengattua suurin osa ajasta kun toisen DJ:n tunsin. Kotiintuloaika oli 12:30am, kuinka laimeeta!!

Maanantaina jatkui koulu ja tänään oli taas kahdet kokeet, väsymys painaa päälle välillä mutta kyllä tää tästä. Kokeet meni taas kerran hyvin ja ei niissä mitään vikaa ollu. Loppurutistus vielä tässä jaksossa (loppuu ens viikon jälkeen), ja sitten tämä poika lähtee valloittamaan uuden osavaltion nimeltä Hawaii!

Hawaiille siis menen mun aluepäällikön kasaaman ryhmän kanssa johon sisältyy 9 muuta vaihtaria North Dakotasta + minä ja tietenkin muutama valvoja. Lähtö on la 15.1. aamulla ja Honoluluun saavutaan samana iltana. Hotelli sijaitsee 2 kadunkulman päässä Waikiki beachiltä! I'm excited! Ihan hyvät shoppailumahdollisuudetkin tuolla näyttäis olevan kun kauppakeskuksia muutama ja ainakin yks niistä isompi ku Suomessa ykskään kauppakeskus. Pitää varata rahaa mukaan!
Eilen tuli postissa vähän lisätietoa Hawaiin matkasta ja ohjelmasta:

  • Saturday - Travel day
  • Sunday - Catamaran ride, Hard Rock Café Dinner
  • Monday - Ko Olina Ocean Adventure - snorkeling, whale watching, swimming with DOLPHINS, lunch
  • Tuesday - Pearl Harbor/ "Fia Fia Night" evening Luau
  • Wednesday - North Shore at Waimea Bay, sack lunch
  • Thursday - Circle Island Tour - Diamond Head, Hanauma Bay, Byodo-In temple, Dole Pineapple plantation
  • Friday - Pali lookout, Ali'i Tour with lunch
  • Saturday - Packing, return to home
Luvassa myös paljon vapaa-aikaa olla rannalla, ottaa surffitunteja tai shoppailla! Oon kyl miettiny et jos sitä menis koittaa surffausta! Vois olla aika siistii =) Mut kattoo miten rahat riittää, ei mulla mitään tiettyö budjettia oo. Riippuu mitä teen että paljon uskallan tuhlata! Jos nyt alle $500 kuitenki menis tolla reissulla :))

Seuraavan kerran kirjottelenki sit ku tulee jotain mielenkiintoista kirjotettavaa, jos ei ennen Hawaii reissua niin ainakin sen jälkeen!

A hui hou kakou! (Until we meet again)

Christmas break!

Eli siis joululoma alko nytte, eilen oli vielä koulua 3:05pm asti (päästii 30min aiemmin ku normaalisti). Jotenkin ei kuitenkaan tunnu hirveen joulusalta, en tiiä sitte miks.. varmaan kun todella kaukana omasta perheestä ja traditioista. Ja en tiiä, ei vaan oo iskeny että jouluaatto olis huomenna ja joulupäivä, milloin me annetaan lahjat ja syödään, on ylihuomenna. Noh, huomenna aamulla 10-11 aikoihin (19-20 suomen aikaa) soitan kotiin skypellä ja nään kun äiti, jukka (veli), mummu ja jari (kummisetä) avaa lahjoja! Pääsee ees vähän "viettämään joulua oman perheen parissa".

Täällä ei oo paljoa tapahtunut viime kirjoituksen jälkeen, perus arkea, koulu ja kavereitten kanssa hengaaminen + kotona löhöäminen. Eilen tapasin yhden Travisin, joka muutti tänä kesänä Hawaiille Collegeen. Se tuli tänne jouluks ja menee takas Hawaiille tammikuun 9. Halusin tavata sen koska kuulin että se rakastaa salmiakkia! Jotenka annoin sit yhen pussin halvan salmiakkia ja se sano et ostaa mult pari ku sanoin et on lisää, ennen ku se menee takas. Ja toinen syy miks halusin tavata sen on, että voin hengata sen kaa sit Hawaiilla kun meen sinne. Asuu kuulemma 15min kävelymatkan päässä Waikiki beachilta, missä mun hotelli on! Yay haha.

Tänne on tulossa taas host siskot jouluksi, kaikki paitsi Theresa. En tiiä vielä mitä tehdään sit kaikki yhdessä, mutta se selvii sit aikanaan. Ruokailu ja lahjat varmastikkin. Maanantaina sit lähetään ilmeisesti Devil's Lakeen, siellä Danielilla on peli maanantaina ja tiistaina ni ollaan sit hotellissa yötä. Ainakin näin juteltiin joskus kuukaus sitten, en sit tiiä onko varmistunu vai ei.

Tänään myös leivoin joulutorttuja, nam! Host vanhemmat tykkäs tosi paljon ja muut ei oo vielä maistanut, mutta kai nekin niistä tykkää! Ihan hyvin onnistu mun mielestä, hillo maistuu vähän erilaiselta vaikka luumuhilloa onkin, mutta hyviä ne oli. Tässä pari kuvaa:



Tässä pieni päivitys tälläkertaa, uutta viestiä luvassa pian joulun jälkeen!

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE LUKIJOILLENI! =)

Thanksgiving

Viime torstaina oli Thanksgiving, vähän kesti ennen ku kirjotin tän siis. Haha. Mutta siis joo meillä oli perhe kasassa, 3 host siskoa tuli Montanasta tänne ja sit syötii paljo kalkkunaa ja kinkkuu, perunamuussii, gravyy, stuffingii (joka on hyvää!) ja sit umm hedelmäsalaattia jossa oli vaahtokarkkeja (!). Ja sit oli mustikkapiirakkaa, pekaanipähkinäpiirakkaa ja kurpitsapiirakkaa. Ja mitähän vielä, oli vielä jotain muutakin salaattia ja jtn muuta mut en nyt muista. Karpalohilloo. haha.

Oli ihan kuplivaa mehua vaan, ei mitään viiniä niinku iskä kysy.

Osa mun jenkkiperheestä.

Jenkkiperhe. Vasemmalta ylhäältä: Keith (Rachelin miesystävä), Rachel, Whitney, Courtney ja Theresa. (host siskot).
Keskivasemmalta: Daniel, Douglas, Donna ja Chris.
Alhaalla Joey (Keithin poika), Marcus (Rachelin poika) ja minä.


Sit perjantaina oli Black Friday, jotkut kaupat aukee keskiyöllä ja jotkut aamu neljältä jne, mun piti mennä Walmarttii 4:00 aamulla mutta yks host siskoista tuli kipeeks ni ne ei sit tullukkaa hakee mua. Ne nukku yhen host siskon, joka asuu täällä, kämpillä toisella puolella kaupunkia. Eli heräsin ihan turhaan 3:00 aamulla. Takasin nukkumaan menin 4:00 mutta sen jälkee heräilin 30min välein suunnilleen. Aamulla sit 10 aikaa Walmarttii ostamaan uus iPod Touch 4th generation 8gb muistilla.

Lauantaina sit lähettii aamulla 7 aikaa ajamaan Bismarckin kautta Fargoon (470km per suunta) kattomaan Danielin lätkämatsia. Pysähdys Bismarckissa, vähän shoppailua (ite en ostanu mitää tällä kerralla, host vanhemmat osti jtn lahjoja) ja sit mentii kattoo se peli Fargoon. Pelin jälkee takas Dickinsonii ja täällä oltiin n. 8:15 illalla. Aika turha reissu, varsinki ku hävittii se peli 14-0, mikä oli kyl aika paha nöyryytys... Noh tulipahan seki koettuu ja istuttuu autossa 9h yhen päivän aikana, eipä oo vähää aikaa tullu noin kauaa istuttua.


#8 Dan Sullivan


Mitäs vielä, sunnuntaina hengasin sit vaa kavereitte kaa ja tällä viikolla en oo muuta tehny ku vaa ollu kotona/kavereitten kaa. Eli ihan perus arkea. Oli taas psykan koe, 81.6% tällä kertaa eli C. Noh kokonaisarvosana on kuitenki 94% eli A :)

Eipä tässä kai sit muuta, joulua odotellessa!

Heips ja terkkuja Suomeen kaikille tutuille! =)

Haircut and new clothes !

Hiukset lähti taas kerra :D Oli viel vähä pidemmät hiukset ku tos kuvas, varsinki takaalta oli liiiiian pitkä :D

Huppari $24 (normisti $55), ja Kiss me i'm from Finland - t-paita $29, ite suunnittelin ja tilasin :))

Billabongin huppari $95 ja Billabongin talvitakki $105

PS. Sain psykologian kokeesta 104/108 eli A 96.3% !! Viime koe oli melkeen hylätty ennen ku uusin sen, eli oon aikas happy nyt !! =)
Enhanced by Zemanta

Kaipa sitä pitää sit taas vähän päivitellä tätä blogia vaihteeksi. Mitään ihmeellistä ei oo kyllä tapahtunut, kokeet sen kun jatkuu Banking & Finance tunnilla ja psykologian tunneillakin kokeita alkaa olemaan yks per kappale, eli siis noin viikoittain ilmeisesti? Ollu viikko sitten kolmen päivän kouluviikko ja nyt alkavalla viikolla on vaan kolme päivää koulua myös, jotenka ei oo ihan viikoittain vielä ollu kokeita siitä psykasta, onneksi. Ekasta kokeesta sain melkein hylätyn, minimi oli 70% ja mä sain 70.38%. Uusin sen ja sain 85.20% YAY ! =)
Huomenna olis taas psykologian koe, saas nähä miten menee..

Eilen olin pitkästä aikaa shoppaamassa Bismarckissa, 160km päässä, ja sain vihdoinkin aikaseksi ostaa talvitakin ! Eilen tuli lunta yli 10-15cm varmastikkin ja tiet oli aika kauheessa kunnossa kun kaverin kanssa illalla ajeltiin. Hyvä ettei jumiin jääty. Aamulla oli lisää lunta tullu ja tulevina päivinä on luvattu lisää ja lisää. Asteita täällä parhaillaan (klo 19:00) on -16.1C. Huomisen lämpöhuippu pitäs olla -14.5C ja ma-ti yönä kylmimmillään -21.1C eli ihan hyvään aikaan sen talvitakin sain ostettua !!

Täällä ei tosiaan oo tapahtunut mitään ihmeempiä vähään aikaan, kavereittan kaa hengaillu välillä ja muuten kotona katsonut leffoja. Eilen olin Bismarckin reissulla kattomassa host-veljen lätkää ja menin sit shoppailemaan ku oli tarve. Niinkuin aiemmin sanoinkin, niin talvitakin löysin ja sitten kaks hupparia, takki $105, hupparit $95 ja $25, jälkimmäinen noin halpa koska se oli -50% :)

Thanksgiving on nyt siis torstaina ja sitten lauantaina mennään Fargoon Danielin lätkän takia. 4,5h ajo per suunta ja tullaan vielä saman päivän aikana takaisin, huoh. Tulee pitkä päivä.. Lauantaina on muuten host isän synttäritkin, 54v.

Mitäs vielä, kylmä on ja elämä jatkuu täällä rapakon toisella puolella!

Kuulemisiin,
Jani

Nyt on Halloween jo ohi ja viivästytin blogin kirjottamista muutamalla päivällä jotta voin kirjottaa vähän mun jakson vaihtumisesta ja uusista aineista. Palaan niihin myöhemmin tässä päivityksessä.
Halloween siis tuli ja meni ja täällähän se on aika voimakkaasti juhlistettu pyhäpäivä, joka kyllä näky koristuksissa ihmisten pihoilla ! (sori kuvan puuttumista, ei ollu kameraa mukana).

Tänä vuonna kaiversin mun ihan ekan kurpitsan ikinä ja siitä laitoinki kuvan blogiin jo aiemmin. Apuna käytin kurpitsankaiverrussettiä, jossa oli paperimalli joka laitetaan kurpitsan päälle ja sellasella pienellä pizzaleikkurin tapasella jutulla vedeltiin viivoja siihen kurpitsaan. Sen jälkeen ku ääriviivat oli tehty ni alotettiin kaiverrus kurpitsasahalla. Niitä oli kahta eri kokoa ja helpotti kyl tosi paljon verrattuna isoon veitseen ! Molemmat sahat oli melko pieniä verrattuna keittiöveitseen. Siks sain siitä aika yksityiskohtasen tehtyä haha. Tässä vielä kuva siitä kertaalleen:


Itse halloweenina (sunnuntaina) en pukeutunu enkä menny trick-or-treating kierrokselle mutta perjantaina pukeuduin koulussa parin kaverin kaa cowgirleiks. Eli siis lehmitytöiks. Mä panostin eniten meistä ja monet kysy saako ottaa kuvia musta ja käänty kattoo mua ku kävelin ohi. Muutamia vislauksiaki kuulu aina ku käytävillä käveli :D Tässä kuva jossa Samantha, Ty (paras kaveri täällä) ja minä.


Meijän harmiks kovinkaan moni ei pukeutunu koulussa.. Varmaa parikymmentä oppilasta 850:stä oppilaasta tai jotai.

Niin ja nytten siihen toiseen asiaan, elikä jakson vaihtumiseen. Accounting ja Adv. Lifetime Sports loppu ja Exp. Drafting & Design Careers sekä Banking & Finance jatkuu vielä jouluun asti. Accounting (kirjanpito) loppuarvosana oli A+ (100.3%) ja Adv. Lifetime Sports oli sekin A+ (100%).

Jaksoarvosana Drafting & Design Careersista oli 97.0% ja Banking & Finance 97.4%. Oon kyllä tosi tyytyväinen ja yllättynyt miten hyvin eka jakso meni!!

Nyt tokassa jaksossa uusina aineina alko Basic Psychology ja DicDak Publications (yearbookin tekoa).
Psyka vaikuttaa ihan mielenkiintoselta toistaseks mitä nyt muutaman kerran siellä ollut, tosi paljon muistiinpanoja tosin. DicDak taas on aika rentoo, pitää kirjottaa pari artikkelia ja tehä pari sivuu yearbookiin, siinä kaikki. Tosin välillä kirjottaminen vähän hankalaa ku ei kaikkia sanoja voi muistaa/tietää ja sit jää jumittaa et mitenhän sen nyt kirjottas. Mut vielä ei oo vuosikirjaa alettu suunnittelemaan ku vähän ideoita millanen kansikuva siihen tulis. Mä teen ainaki yhen sivun koulun pankista kun siellä työskentelen, kiitos Banking & Finance -oppiaineen.

Mutta siis kaikki on hyvin täällä ja toivottavasti sielläkin missä te lukijat ikinä lienettekään!

Seuraavaan kertaan :)

- Jani

Halloween !

Halloween alkaa olemaan jo ihan oven takana ja toisin kuin Suomessa, se on tosi iso juttu täällä! Ite en oo vielä halloween asua mistään ostanu, tänää kävin vähä kiertelee kaupois mut pitää nyt viel miettii mitä ostan.
Koulussa ei ilmeisesti oo mitään Halloween bileitä ainakaan mutta varmaa kavereiden kaa järjestetää jotai ja tarkotus olis mennä trick or treattaamaa kavereitten kanssa ehkä! Vois olla ihan siistii haha.

Nii joo ja tän viestin tarkotus oli esitellä jotai mitä tein ekaa kertaa ikinä! Nimittäin kaiversin mun ekan Halloween kurpitsan ja siit tuli iha hieno ekaks kurpitsaks !! Tässä kuva siitä =)

My first Halloween pumpkin ever !

Tollanen siitä tuli ja ihan tyytyväinen oon =) Siellä se on kaverin talossa kivasti esillä haha. (tein sen kaverin luona ku se ja sen äiti pyys ku kuuli etten oo koskaa tehny)

Tälläset pikaterveiset tällä kertaa !

PS. Jos uskallatte lukea mun blogia niin uskallatte varmaa kommentoidakkin ! =)

- Jani