Nyt on Halloween jo ohi ja viivästytin blogin kirjottamista muutamalla päivällä jotta voin kirjottaa vähän mun jakson vaihtumisesta ja uusista aineista. Palaan niihin myöhemmin tässä päivityksessä.
Halloween siis tuli ja meni ja täällähän se on aika voimakkaasti juhlistettu pyhäpäivä, joka kyllä näky koristuksissa ihmisten pihoilla ! (sori kuvan puuttumista, ei ollu kameraa mukana).
Tänä vuonna kaiversin mun ihan ekan kurpitsan ikinä ja siitä laitoinki kuvan blogiin jo aiemmin. Apuna käytin kurpitsankaiverrussettiä, jossa oli paperimalli joka laitetaan kurpitsan päälle ja sellasella pienellä pizzaleikkurin tapasella jutulla vedeltiin viivoja siihen kurpitsaan. Sen jälkeen ku ääriviivat oli tehty ni alotettiin kaiverrus kurpitsasahalla. Niitä oli kahta eri kokoa ja helpotti kyl tosi paljon verrattuna isoon veitseen ! Molemmat sahat oli melko pieniä verrattuna keittiöveitseen. Siks sain siitä aika yksityiskohtasen tehtyä haha. Tässä vielä kuva siitä kertaalleen:
Itse halloweenina (sunnuntaina) en pukeutunu enkä menny trick-or-treating kierrokselle mutta perjantaina pukeuduin koulussa parin kaverin kaa cowgirleiks. Eli siis lehmitytöiks. Mä panostin eniten meistä ja monet kysy saako ottaa kuvia musta ja käänty kattoo mua ku kävelin ohi. Muutamia vislauksiaki kuulu aina ku käytävillä käveli :D Tässä kuva jossa Samantha, Ty (paras kaveri täällä) ja minä.
Meijän harmiks kovinkaan moni ei pukeutunu koulussa.. Varmaa parikymmentä oppilasta 850:stä oppilaasta tai jotai.
Niin ja nytten siihen toiseen asiaan, elikä jakson vaihtumiseen. Accounting ja Adv. Lifetime Sports loppu ja Exp. Drafting & Design Careers sekä Banking & Finance jatkuu vielä jouluun asti. Accounting (kirjanpito) loppuarvosana oli A+ (100.3%) ja Adv. Lifetime Sports oli sekin A+ (100%).
Jaksoarvosana Drafting & Design Careersista oli 97.0% ja Banking & Finance 97.4%. Oon kyllä tosi tyytyväinen ja yllättynyt miten hyvin eka jakso meni!!
Nyt tokassa jaksossa uusina aineina alko Basic Psychology ja DicDak Publications (yearbookin tekoa).
Psyka vaikuttaa ihan mielenkiintoselta toistaseks mitä nyt muutaman kerran siellä ollut, tosi paljon muistiinpanoja tosin. DicDak taas on aika rentoo, pitää kirjottaa pari artikkelia ja tehä pari sivuu yearbookiin, siinä kaikki. Tosin välillä kirjottaminen vähän hankalaa ku ei kaikkia sanoja voi muistaa/tietää ja sit jää jumittaa et mitenhän sen nyt kirjottas. Mut vielä ei oo vuosikirjaa alettu suunnittelemaan ku vähän ideoita millanen kansikuva siihen tulis. Mä teen ainaki yhen sivun koulun pankista kun siellä työskentelen, kiitos Banking & Finance -oppiaineen.
Mutta siis kaikki on hyvin täällä ja toivottavasti sielläkin missä te lukijat ikinä lienettekään!
Seuraavaan kertaan :)
- Jani
6 kommenttia:
Onpa poika muuttunut sitten viime näkemän :) ja koulukin näyttää sujuvan tosi mallikkaasti, hyvä hyvä...
t. mom
Hyvä Jani, jatka opiskeluu vaan samaan malliin :) Ja pitäisköhän sun käydä siel barbequella ei ku siis parturissa :) Hienoja kuvia ja upee kurpitsa :) T. Iskä
Moikka! Mun on pitäny jo aiemmin kommentoida tätä sun blogia kun eksyin tänne lukemaan. Tosi jees et jaksat aina tätä päivitellä, tykkään lukea sun tekstejä! Ja on muuten ihan superhieno kurpitsa!! :) -liina-
haha kiitos =)
Moikka,
kylläpä sinulla on nopeasti kasvanut blondin kutrit ja hyvin näyttää sopivan :D
On hienoa lukea, että koulussa menee hyvin. Ei muuta kuin tsemppiä ja joulun odotusta...
t. kummitäti
Hahah, no nyt on blondin kutrit poissa ! Ja hiukset lyheni aika paljon edellisestä. Joulun odotuksia sinnekkin :)
Lähetä kommentti